"Nyt loppuu vaatteiden raijaus!"
Isän ja pienen pojan kodinhoitohuoneeseen tuntui aina kinostuvan kaikenkarvaisia kasoja. Puhtaita vaatteita, likaisia vaatteita, puolipitoisia vaatteita suloisessa sekamelskassa. Tilavasta omakotitalosta löytyi kyllä kaappia, lipastoa ja laatikkoa, mutta puhtaat vaatteet eivät koskaan tuntuneet päätyvän sinne saakka.
En jaksa raahata puhtaita vaatteita kodinhoitohuoneesta yläkertaan. Suihku on kodinhoitohuoneen vieressä, joten siellä ne vaatteet aina vaihdetaan. En vaan oikein hahmota, miten vaatteet saisi fiksusti järjestettyä kodinhoitohuoneeseen. Kaapit ovat jo täynnä pyyhkeitä ja muuta sekalaista kodin kampetta, joten vaatteille ei ole tilaa kuin tasoilla ja pyykkitelineellä.
Näin kuvaili Jarkko, 41 säilytysongelmaansa. Siispä aloitimme ratsaamalla kaapit. Halusimme kartoittaa, mistä löytäisimme kaivattua tilaa vaatesäilytystä varten.
Tilat hyötykäyttöön ja paikka kaikelle
Kaapeista paljastui aimo annos tavaraa, jolle ei enää ollut tarvetta. Alakaappi toimi tyhjien korien säilytyspaikkana. Vasen yläkaappi oli täynnä vaippoja, vaikka taloudessa ei enää majaile ainuttakaan vaippapeppua, vaan reipas ja omatoiminen nelivuotias. Nämä kaapit tyhjentämällä saimme heti oivallista tilaa vaatesäilytystä varten.
Tilan vapauttamisen lisäksi järjestelimme tilaan jääviä asioita uudelleen. Yläkaapissa majailleet pyyhkeet saivat uuden kodin alakaapista, ja yläkaappiin vapautui tilaa Jarkon vaatteita varten. Lapsen vaatteille tilassa oli jo korihylly.
Puhtaat vaatteet oli helppo viikata tyhjentyneeseen yläkaappiin. Sukat ja alusvaatteet halusin käden ulottuville. Ne laitettiin tasolle alakaapista löytyneisiin tyhjiin säilytyslaatikoihin. Nyt kaikelle on oma paikka, eikä puhtaita vaatteita tarvitse kaivella kasojen seasta.
Tarpeeton kiertoon
Jarkon vaatteet löysivät oman paikan helposti. Katse kääntyi kuitenkin seuraavaksi lapsen vaatesäilytykseen. Liitoksissaan natiseva korihylly oli tupaten täynnä, ja sen sekä vieressä olevan pakastimen päälle kertyi puolipitoista vaatetta kuin huomaamatta.
Lapsi ei löydä koreista mitään, kun ne ovat niin täynnä. Osa vaatteista on hänelle jo liian pieniä, ja joukossa on myös rikkinäisiä vaatteita.
Tyhjensimme korit ja lajittelimme vaatteet kategorioittain. Pitkähihaiset yhteen läjään, t-paidat toiseen, hupparit kolmanteen, housut neljänteen... Sitten kävimme läpi kasan kerrallaan.
Pieneksi jääneet, ikitahraiset ja rikkinäiset vaatteet poistettiin käyttövaatteiden joukosta omiin pinoihinsa. Pieneksi jääneet pakattiin lahjoitusta varten kasseihin. Ikitahraiset ja rikkinäiset erotettiin lumppukassiin kierrätystä odottamaan.
Oikean kokoiset, ehjät ja siistit vaatteet viikattiin takaisin koreihin. Jotta lapsen on helppo valita aamulla itselleen mieluisat pukineet, vaatteet viikattiin pystyyn. Näin lapsi näkee heti, missä välissä lempipaita ja mukavimmat verkkarit majailevat, ja osaa poimia ne joukosta sekoittamatta koko kasaa.
Aamulähdot ovat nopeutunet huomattavasti, kun aikaa ei kulu asioiden etsimiseen. Kodinhoitohuoneessa on nyt niin paljon tilaa, että siellä voisi järjestää vaikka tanssit. Enää ei tarvitse yrittää kanniskella vaatekasoja ympäri taloa, kun vaatteilla on looginen paikka siellä, missä ne puetaan päälle ja missä niitä huolletaan.
Järjestelyyn kului aikaa
- esiraivari puhelimitse tilanteen kartoittamiseksi - 15 min
- pikkuraivari itse järjestelyyn - 2 tuntia
Kokonaan pois kodista kierrätettäväksi lähti
- kassillinen vaippoja
- kaksi kassillista pieneksi jääneitä lastenvaatteita
- kassillinen rikkinäisiä tai ikitahraisia lastenvaatteita
Uuden paikan muualta talosta sai
- kaksi paria kenkiä
- neljä tyhjää säilytyskoria
- ylimääräinen silityslauta